PÄIVÄHOITO JA LASTENHOIDONTUKIYleistä päivähoidostaLasten päivähoito on hoitoa, kasvatusta ja opetusta päiväkodissa, perhepäivähoidossa ja ryhmäperhepäiväkodissa.Vanhemmat voivat valita lapselleen joko kunnallisen päivähoidon, lastenhoidontuen tai järjestää päivähoidon yksityisen hoidon tuen avulla vanhempainrahakauden päättymisestä siihen saakka, jolloin lapsi siirtyy oppivelvollisena kouluun. Päivähoito voi olla osa- tai kokopäiväistä tai tarvittaessa vuorohoitoa. Kokopäivähoitopaikka turvataan ensisijaisesti työssäkäyville ja opiskeleville perheille tai perhettä koskevan painavan sosiaalisen tai kasvatuksellisen syyn vuoksi. Lapsen hoitaminen kotona lastenhoidontuen avulla on kunnallisen päivähoidon vaihtoehto. Päivähoitoon sijoittuminen aiheuttaa lapsenhoidon tuen maksun katkeamisen. Päivähoidossa oleva lapsi on vakuutettu tapaturman varalta. Päivähoitopaikkaa on haettava 4 kuukautta ennen hoidon tarvetta. Mikäli hoidon tarve johtuu työllistymisestä, koulutuksesta tai opiskelusta eikä hoidon tarve ole ennakoitavissa, on hoitopaikkaa haettava välittömästi, kuitenkin vähintään 2 viikkoa ennen hoidon alkamista. Päivähoitopaikkaa haetaan kirjallisesti. Hakemus on voimassa vuoden jättöpäivästä lukien. Hakemuksessa olevien tietojen muutoksista on ilmoitettava päivähoitotoimistoon. Hakukaavakkeita saa kunnan neuvonnasta ja sosiaalitoimistosta. Jos lasten vanhemmat eivät ote vastaan lapselle myönnettyä hoitopaikkaa, seuraavan kerran päivähoitopaikkaa hakiessa päivähoitopaikan järjestämiseen tulee varata neljän kuukauden odotusaika ellei hoitopaikan hakemiseen ole syynä vanhemman ennakoimaton työllistyminen tai koulutukseen meno. Hoitopaikan voi sanoa irti milloin tahansa ilmoittamalla siitä kirjallisena sosiaalitoimistoon, päivähoidon vastuuhenkilölle. Päivähoidosta perittävät maksut määräytyvät päivähoidon maksuja koskevan lain perusteella. Päivähoidosta peritään kiinteä kuukausimaksu, joka määräytyy perheen tulojen ja perheenjäsenten lukumäärän mukaan. Maksu peritään 11 kuukaudelta toimintavuoden aikana. Toimintavuosi alkaa elokuussa, joten maksuton kuukausi on heinäkuu, mikäli päivähoito on alkanut edellisen vuoden elokuussa. Maksun enimmäismäärä on 233 €/kk kokopäivähoidosta. Jos perheestä on useampia lapsia hoidossa, toisesta lapsesta maksetaan sama maksu kuin ensimmäisestä, kuitenkin enintään 210 €/kk. Seuraavista lapsista 20% ensimmäisen lapsen maksusta. Maksu tarkistetaan vuosittain ja perheen maksukyvyn olennaisesti muuttuessa, maksu tarkistetaan. Tarkemmat selvitykset päivähoitomaksuista tulevat aina lapsen päivähoitomaksupäätöksen mukana. Päivähoitopaikkaan on hyvä tutustua lapsen kanssa ennen päivähoidon alkua. Tutustumiskäynneistä voi sopia suoraan päiväkodin henkilökunnan tai perhepäivähoitajan kanssa kun olet saanut tiedon lapsesi päivähoitopaikasta. Päivähoidossa lapsellesi tarjotaan aamu-, välipala sekä lounas, riippuen päivähoidon käyttöajasta. Erikoisruokavalioista pitää olla terveydenhuoltohenkilön kirjoittama todistus, joka toimitetaan päivähoitopaikkaan etukäteen. Vaatetuksessa on huomioitava vaihtovaatteet, sään mukaiset ulkoiluvaatteet ja sisätossut/- kengät. Vaippaikäisille vanhemmat toimittavat vaipat päivähoitopaikkaan. Sairasta lasta ei voi tuoda päivähoitoon. Päivähoitopaikasta jaetaan tietoa lasten sairauksista ja toipumisajoista. Ohjeet ovat kunnan oman neuvolan ilmoittamat. Lapsen vanhemmat vievät ja hakevat lapsen päivähoidosta. Päivähoitohenkilöstön tulee tietää, jos joku muu täysi-ikäinen tuo tai vie lapsen hoitoon. Vain erityistilanteissa sisarukset voivat tuoda tai hakea lapsen. |