1.10.2008 - 30.9.2010

Etusivu  |  Taustaa  |  Tavoitteet  |  Yhteistyötahot  |  Ajankohtaista  |  Kuvagalleria


AJANKOHTAISTA



Tällä sivulla kerrotaan ajankohtaisista asioista, esimerkiksi hankkeeseen liittyvistä tilaisuuksista ja tapahtumista sekä muusta toiminnasta.

Hankkeen varsinainen toiminta on käynnistynyt huhtikuussa 2009.

Tulostettava esite
Varikon kehittämishankkeen esite tulostettavana pdf-tiedostona.

Verkkosivut
Hankkeen verkkosivut on julkaistu 15.6.2009.

Lehdistötiedote
Varikon kehittämishankkeen lehdistötiedote annettiin 6.7.2009 tiedotusvälineille. Hankkeesta uutisoitiin seuraavissa medioissa:
Pohjolan Sanomat: Lehtileike (pdf-tiedosto)
Lapin Kansa: Lehtileike (pdf-tiedosto)
Lounais-Lappi: Lehtileike (pdf-tiedosto)
Tervolan seutulehti Jokiposti: Lehtileike (pdf-tiedosto)

Messukysely
Varikon kehittämishanke oli esillä Maaseudulta Käsin -messuilla 29.8.2009 - 30.8.2009 sekä Tervolan kunnan että Millog Oy:n osastoilla. Kunnan osastolla messuvieraille kohdistettiin kysely, jolla kerättiin tietoa asuinpaikan arviointiin ja viihtyisyyteen liittyvistä tekijöistä. Kyselyn tuloksista on laadittu seuraava kooste. Mitä odotat asuinpaikalta? -kyselyn tuloksia (pdf-tiedosto)

Tervolan palveluopas
Hankkeen tavoitteena on lähinnä uusille asukkaille tarkoitetun palvelukoosteen toteuttaminen. Tervolan palveluopas on valmistunut joulukuussa 2009 ja sitä on saatavilla sekä paperijulkaisuna että tulostusvalmiina pdf-tiedostona. Tervolan palveluopas.

Esiintyminen julkisuudessa
Hanke oli esillä 8.1.2010 YLE:n maakuntaradion, Radio Perämeren uutisissa, Pohjois-Suomen Uutisissa televisiossa sekä Radio Perämeren verkkosivuilla. Linkki uutiseen.

Ideoita verkostoitumiseen -matka
Varikon kehittämishanke järjesti 4. - 5.2.2010 vierailumatkan Valtra Oy Ab:n tehtaalle Suolahdelle ja LH Lift Oy:n tehtaalle Laukaalle. Valtra Oy Ab on suomalainen traktorinvalmistaja, jonka toiminta perustuu laajaan yhteistyöverkostoon. LH Lift Oy on yksi Valtra Oy Ab:n yhteistyökumppaneista. Kumpikin yritys toimii kansainvälisillä markkinoilla. Matkalla oli mahdollisuus tutustua sekä päähankkijan rooliin että saada alihankkijan näkökulmaa. Toiveena oli, että matka antaisi seutukunnan yrityksille uusia, esimerkiksi verkostoitumiseen perustuvia liiketoimintaideoita. Matkalle kutsuttiin Kemi-Tornio seutukunnan, lähinnä metallitoimialaa edustavia yrityksiä sekä muita elinkeinoelämän toimijoita. Matkan tarkoituksena oli lisäksi lisätä matkaan osallistuvien yritysten tietoisuutta toisistaan ja luoda sillä tavalla edellytyksiä keskinäiselle yhteistyölle. Matkaan osallistui 17 henkilöä. Matkan järjestettiin yhteistyössä Kemi-Tornio alueyrityspalveluiden ja Heavy High Tech From Lapland (HHT) - Lapin teollisuuden palveluliiketoiminnan kehittämisohjelman kanssa. Matkaesite.

Hankkeen jatko
Lapin liitto on myöntänyt 4.3.2010 hankkeen toteuttamiselle jatkoaikaa 30.9.2010 saakka.

Tervetuloa Tervolaan -tilaisuus
Otsikossa mainittu tilaisuus järjestettiin Tervolan kunnan ja Varikon kehittämishankkeen yhteistyönä 26.5.2010 Lapinniemen koulun ruokasalissa. Tilaisuuteen oli kutsuttu Tervolan kuntaan 1.1.2008 - 15.3.2010 välisenä aikana muuttaneet perheet. Ohjelmassa oli kunnan kunnan palveluiden esittelyä, musiikkiesityksiä ja tarjoilua.

Huutokauppa
Puolustusvoimien käytöstä poistetun materiaalin huutokauppa pidettiin keskiviikkona 25.8.2010 Millog Oy:n Tervolan toimipisteessä.

Markkinatutkimukset
Varikon kehittämishankkeessa toteutettiin kevään ja kesän 2010 aikana 2 haastattelututkimusta, joiden tarkoituksena oli löytää verkostoitumisesta ja/tai yhteistyöstä kiinnostuneita yrityksiä, selvittää verkostoitumisen edellytyksiä sekä tuoda Tervolan kuntaa esille myönteisesti ja saada tietoa kuntamarkkinoinnin tarpeisiin. Tutkimusten kohderyhminä olivat toimialan, yhtiömuodon, henkilöstökoon ja sijainnin perusteella valikoituneet yritykset Pohjois-Suomessa ja Etelä-Suomessa. Tutkimukset toteutettiin yhteistyössä tutkimuspalveluyritys Eccu Finland Oy:n kanssa. Tutkimustulosten yhteenvetoraportit: Pohjois-Suomi ja Etelä-Suomi.

Loppuraportti
Hanke on päättynyt 30.9.2010.
Loppuraportti.
Liite 1 - Tervolan palveluopas.
Liite 2 - Muuttajakyselyn yhteenveto.
Liite 3 - Messukysely 2009.
Liite 4 - Messukyselyn tulokset.
Liite 5 - Tervolan yritysten sähköinen viestintä ja kaupankäynti -selvityksen tulokset.
Liite 6 - Haastattelututkimuksen tulosraportti - Pohjois-Suomi.
Liite 7 - Haastattelututkimuksen tulosraportti - Etelä-Suomi.
Liite 8 - Haastattelututkimuksen analysointia.
Liite 9 - Hankkeen esite.

 

Hankkeen rahoittajat:
Lapin liitto
Lapin liitto
Tervolan kunta

Tervolan kunta