LOUEN KYLÄYHDISTYS RY
TOIMINTAKERTOMUS 2009
22.3.2009 vuosikokouksessa valittiin kyläyhdistyksen puheenjohtajaksi Aila
Kähkönen. Hallituksen muiksi jäseniksi valittiin Jari Piipponen, Erkki
Rytkönen, Lauri Niemelä, Sari Siitonen, Eeva Maunu ja Matti Vaajoensuu
sekä varajäseniksi Jukka Köngäs, Kaisa Hurtig ja
Juha- Pekka Lumpus. Tilintarkastajiksi
valittiin Markku Aula ja Antti Laiti sekä
varatilintarkastajiksi Leila Puumalainen ja Kalle Kantola.
Hallituksen järjestäytymiskokouksessa varapuheenjohtajaksi valittiin Jari
Piipponen sekä sihteeriksi ja rahastonhoitajaksi Sari Siitonen. Hallitus on
kokoontunut kertomusvuoden aikana 12 kertaa.
VARAINHANKINTA:
Kyläyhdistys toimi edellisvuosien tapaan
vapaaehtoisvoimin. Tervolan kunnalta saatiin avustuksia eri toimintoihin. Kesäpäivän
yhteydessä ja Maaseudulta käsin –messuilla myytiin
arpoja.
VUODEN 2009 TAPAHTUMIA:
Lasten liikuntakerho toimi kevät- ja
syyslukukaudella ala-asteella. Ohjaajana toimi Kristiina Aula. Liikuntakerhoon
on osallistunut n. 20 lasta. Liikuntakerholle
haettiin ja saatiin kohdeavustusta, jolla hankittiin pelivälineitä. Richard Kauton vetämä Lasten kuvataidekerho jatkoi toimintaansa kevään
2009 ajan. Kuvataidekerhossa oli 12 innokasta taiteen harrastajaa.
Kuvataidekerholaiset järjestivät töistään näyttelyn Tervolan kunnan
virastotalon näyttelytiloihin.
Helmikuussa aloitimme hiihtokoulutoiminnan Louen Erämiesten majalla, jota jatkoimme koko hiihtokauden. Laskiaissunnuntaina vietimme koko kylän ulkoilupäivää Erämiesten majalla. Lapin ympäristökeskuksen Lumo raportti valmistui Tervolan alueelta ja julkistamistilaisuutta vietimme helmikuun lopussa Louen ala-asteella. Viimelumen Nappulahiihdot pidimme Louen Erämiesten majalla 25.4.
Kesäkuun alussa
siivosimme tienvarsia yhdessä NCC roadsin kanssa. Järjestimme
yhdessä Lapin ympäristökeskuksen ja Tervolan kunnan kanssa jätevesi-illan Louen
koululla 9.6.
Kesätapahtumaa
vietettiin 18.7. ala-asteella yhteistyössä Runkauskylän
osakaskunnan ja Tervolan Ratsastajat ry:n kanssa. Lakoman
Ulla oli myös esittelemässä palveluskoiratoimintaa.
Heinäkuussa kyläyhdistyksen
aktiiviporukka kävi haravoimassa Horkkakatkeroalueen mahdollistaen näin
uhanalaiseksi luokitellun kasviharvinaisuuden viihtymisen myös jatkossa
kylällämme.
Elokuussa
osallistuimme Maaseudulta käsin- messuille omalla osastolla. Esitteillä oli mm. biologi Mikko Paajasen LUMO-hanketta
varten ottamia kuvia kylältämme löytyneistä kasviharvinaisuuksista.
Kuvataidekerho oli myös esittelemässä toimintaansa Richard Kauton
opastuksella.
Marraskuussa
järjestimme Lapin urheiluopistolle virkistysreissun johon osallistui 25
kyläläistä. Joulukuussa järjestimme Kauneimmat Joululaulut-tilaisuuden
yhteistyössä Tervolan seurakunnan ja Louen Erämiesten
kanssa.