Lukion historia
Tervolan koulujen juuret yltävät 1950-luvun puoliväliin. Koulun perustamista ajavat henkilöt olivat kirjeenvaihdossa itsensä pääministeri Urho Kekkosen kanssa asian eteenpäin viemiseksi. 2.2.1955 pääministeri lähetti kirjeen, jossa hän ilmoitti valtion budjetista löytyvän määrärahoja kyseiseen tarkoitukseen ja että hän itse toimisi sen puolesta, että oppikoulu voisi aloittaa toimintansa mahdollisimman pian. Vuonna 1956 aloitti toimintansa keskikoulu eli silloisen koulujärjestelmän oppikoulun luokat 1-5. Koulun ylläpitämistä varten perustettiin yksityinen kannatusyhdistys, jonka työläimmäksi urakaksi tuli koulurakennuksen aikaansaaminen. Ihmiset olivat innokkaita saamaan koulun Tervolaan, mitä ilmentää se, että uuden koulurakennuksen maapohja saatiin yksityisenä lahjoituksena kylän keskeiseltä paikalta. Uusi koulurakennus tuli käyttöön vuonna 1960.
Keskikoulun toteutumisen jälkeen luonnollisena jatkeena oli laajentaa keskikoulu koko oppikoulun kattavaksi 8-vuotiseksi kouluksi. Lukioluokat aloittivat vuonna 1966 ja ensimmäiset oppilaat, joita oli 13 kappaletta, kirjoittivat 1969.
Ylioppilaiden määrä alkoi kohota hyvin nopeasti, kun lukioon tuli yhä enemmän oppilaita. Aluksi osuus oli alle 20% ikäluokasta, mutta nousi jo 70-luvulla yli 50%:n. Tervolassa määrällisesti suurimmat ylioppilasluokat ovat 80-luvun alusta, jolloin parina vuonna lakitettiin 49 oppilasta. Lähivuosina ylioppilaiden määrä on 20:n paikkeilla.
Ensimmäisinä vuosina kouluun tulijoiden keskiarvot olivat 8:n yläpuolella. Määrän lisääntyessä tulivat keskiarvot rajusti alaspäin: 70-luvulla keskiarvokynnys laski 7:ään ja 80-luvulla siitäkin alaspäin. Riski epäonnistua on tietysti suuri, mutta kokemuksen mukaan jopa 6,5 keskiarvolla on moni selviytynyt ylioppilaaksi. Koulun kunnia-asia on antaa kaikille mahdollisuus ja tukea kaikkia opiskelijoita parhaan kykynsä mukaan.
Martti Ranta, Tervolan lukion rehtori 1973-2006.
Lisätietoja: Juhani Lassila: Lapin koulutushistoria. Osa 1. Oulun yliopisto 2001. Tervolan koululaitos.
